Ripcurl E-Bomb neopreeni-hanskat

Tätä hanskaa on testattu nyt vajaan vuoden verran, syksyllä ja keväällä. Kokemusta on useammalta käyttökerralta mielipiteen kertomiseen.

Viime syksynä ilmat viilenivät, mutta melontainnostus ei ottanut laantuakseen. Ajatus villatumpuissa melomisesta ei tuntunut mukavalta, joten lähdin katsastamaan vaihtoehtoja harrastuksen jatkamiseen. Ongelmana olivat herkästi palelevat sormet, sillä muut kehonosat olivat helppo suojata perusvaatekerroksilla.

Varuste.netistä myyjän avustuksella käteiskuitin lisäksi jäi Ripcurlin E-Bomb neopreeni-hanskat. Mahdollisuuksia olisi ollut useampia, mutta vain tämä malli oli kuin luotu melojia varten; sen kämmenkohta oli muotoiltu tarrautumisasentoon. Kaikki muut hanskamallit olivat ns. suoria. Näillä käsineillä mela ei voi lipsua kädestä, sillä kämmenosassa on erittäin tarttuva kumipinnoite. Ripcurlin hanskojen lisäksi ostettiin kevyet fleecehanskat lisälämmitystä antamaan.

Eihän nämä pidäkään vettä!

Ensimmäinen yllätys tapahtui testireissulla, jossa neopren-käsineitä joutui pitämään hetken veden alla. Yllätys oli suuri, kun sisälle alkoikin valua hetken kuluttua vettä.

EI jumalauta, paskan myivät!

Mutta ei, neopreeni-tuotteiden tarkoitus ei ollutkaan olla vesitiiviitä. Niiden ideana on käyttää neopreeni-hanskan ja ihon väliin jäävää vesikerrosta lämmönvaraajana. Lämmöneristyskyky perustuu neopreenin sisältämiin ilmakupliin ja vedenpitävyyteen.

Viimeiset melonnat teimme jäiden tukkiessa melontaväylät. Kädet pysyivät näiden sekä fleece-hanskojen avulla riittävän lämpiminä, eikä paleltumistapaturmia tai amputaatioita tarvinnut edes ajatella.

Suosittelen juuri tätä mallia melojille muotonsa ja ominnaisuuksiensa ansiosta.

Lue lisää testiarvioita

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *