Ja taas mennään…
Jäät sulivat joista ja auringon säteet lämmittävät ja rohkaisevat kokeilemaan kajakkeja. Kevättulvat antavat mahdollisuuden kokeilla niitä vesistöjä, joihin kuivankauden aikana ei ole asiaa. Meille ne ovat niitä ojia ja puroja, joita ei veden vähyyden takia pääse muulloin melomaan.
Mätäojan osuus risukkojen ja kaatuneiden puunrunkojen ylittämistä, meriosuus helppoa
2,0 km
Huhtikuu
1h
Avaa tästä reittikartta
Päätimme kurvata kajakkimme Espoon Pitkäjärven eteläpuolelle, josta alkaa Glimsinjoki. Toisen auton veimme Saunalahden lähelle, joten tiedossa oli pitkä melontareissu. Alku sujuikin kohtalaisen mukavasti. Loistava ilma siivitti tunnelmaa, mutta edessä olevat kaatuneet puut sekä risukot hieman latistivat sitä. Puita ja risuja nimittäin oli jonkin verran, mutta lähes kaikista selvittiin kätevän matkasahan avustuksella.
Puolitoista kilometriä mukavassa tulvavirrassa melottua edessä alkoi virtaamaan hieman enemmän. Virtauksen voimistuminen ei huolettanut, sillä koskia ei olisi reitillä lainkaan – tai ainakaan me emme niistä mistään olleet lukeneet.
Muttapa koski oli tulossa ja se oli vain 1,6 kilometriä lähtöpaikasta. Tulvaveden sekä isojen kivien kanssa se ei ollut niitä rentouttavimpia kokemuksia. Virtaavassa vesimassassa melominen on ketterälläkin kajakilla vaikeaa. Seabirdin kaltaisella jykevämmällä soutupelillä se on varmasti jo liiankin haastavaa.
Pääsimme suoriutumaan osan koskenlaskusta hyvin. Onnistuneet kokemuksen katkaisi joenmutka, jonka ulkokaiteessa oli osittain veden alla suuri kivi, johon kajakit ajautuivat automaattisesti. Olin joukosta ensimmäisenä laskemassa koskea alas ja matkani jämähti kivelle. Tunsin kuinka jääkylmää vettä alkoi tunkeutua selkäni kautta kajaakin sisään. Kaiken lisäksi virta käänsi kajakkini poikittain. Roikuin oksissa ja yritin melalla kammeta itseäni irti kivestä samaan aikaan kun kajakki täyttyi vedestä. Samalla pelkäsin seuraavan melojan rysähtävän samaan kohtaan, jolloin uintireissu olisi pakollinen. Oksissa roikkuen sain kajakin painoa kevennettyä ja pääsin irtautumaan ja hivuttautumaan rantaan juuri ennen seuraavan melojan laskua täsmälleen samaan paikkaan.
Seuraavalla tulijalla ei sitten ollutkaan aivan niin hyvä tuuri, sillä virta heitti kajakin heti poikittain, jonka jälkeen vesimassa työnsivät melojan nurin. Hetkeä myöhemmin hätääntynyt meloja vilahtaa ohitseni vedenvarassa.
Joessa on mutkia, joten kajakki oli päätynyt parin mutkan päähän ja jäänyt puunjuuriin kiinni. Melaa jouduttiin etsimään hieman pidempään. Muistoksi uinnista kivisessä virrassa meloja sai kymmenen erikokoista muistelmaa alavartaloon. Kadonnutta kenkää ei löytynyt koskaan. Lisäksi alkoi olla kiirus viedä kylmettynyt huviuiskentelija lämpimään.
Kolmas meloja onnistui välttämään kaikki kivet ja olisi innoissaan halunnut jatkaa matkaa. Märät vaatteet käytiin vaihtamassa kuiviin ja kajakit kuivattiin taas melontavalmiiksi. Lähitalossa asuva asukas kertoi kosken loppuvan heidän tontilleen, joten päätimme jatkaa matkaa siitä. Ei kiitos enää koskia.
Lähdimme uudestaan melomaan reittiä, mutta koskiosuus ei loppunutkaan, vaan virtaus jatkui eikä näyttänyt heikkenevän. Väärä reittivalinta ja pyörteet heittivät seuraavan kiven päälle. Tuntui olevan vanhan toistoa, kun vettä alkoi ryöppyä kajakin sisään. Tällöin ajatus lopettamisesta alkoi kiinnostaa. Pääsin kiven päältä irti, mutta hetken melottuani huomasin putkirunkoisen kajakkini pohjassa olevan vettä. Samalla huomasin reiän josta vesi pulppusi. Nyt oli mainio aika sanoa hei hei. Kajakki rantaan ja ilmoitus että nyt saa riittää. Kajakkien raahaus viereiselle koululle ja pakkaus autoon. Eiköhän koskikohdat riitä hetkeksi.
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!