Ja taas mennään…
Hotopohjanoja – Lohja
Hotopohjanoja on kosteikkoalue, joka kuuluu Lohjanjärveen. Kuivuneen lahdelman ovat vallanneet kasvien lisäksi linnut sekä peurat.
Monet matalat meri- ja järvilahdekkeet ovat vuosisatojen ja vuosituhansien aikana joutuneet antautumaan maannousun edessä. Vuosi vuodelta lahtien vesimäärät ovat vähentyneet kunnes kuin yhteisvoimin vesikasvit valtaavat jo lähes voitetut alueet. Lahti sinnittelee ylivoiman edessä, mutta saa pidettyä itsellään vain pienen laskupuron, jota se joutuu uurtamaan yhä syvemmälle pehmeän lahdenpohjan mutaan. Syvällä muiden huomaamattomissa se saa jatkaa vaatimatonta elämäänsä ketään häiritsemättä. Näin on käynyt myös Hotonpohjanojalle, joka kuuluu Lohjanjärven itäisimmällä puolella sijaitsevaan Haureveteen. Seuraavien vuosisatojen tai vuosituhansien aikana maa ottaa vallan myös Haurevedestä ja muuttaa sen ensin lammeksi kunnes sekin muuttuu kosteikkoalueeksi. Vesistö joutuu jälleen antautumaan ja uurtamaan uusia uomia laskuvesilleen.
Hotonpohjanoja ei ole kooltaan suurensuuri rämeikköalue, mutta se on sitäkin tiheämpi ja tarjoaa hyvät elintilat eläimille. Melontamatkan aikanan peurat hypähtelivät useasti pakoon ojan molemmin puolin ja sorkkien painautumisjälkiä oli helposti nähtävissä pehmeän ojapenkereen reunoilla.
Yksi reissun kohokohdista oli haikaraperheen kohtaaminen. Meloin Hotonpohjanojaa äänettömästi kun vain muutaman metrin päästä pyrähti lentoon haikara, jonka siipien kärkiväli oli yli kaksi metriä. Rauhallisesti ja hiljaa meloessa olin päässyt aivan lähietäisyydelle ja molemmat taisivat pelästyä toista yhtä paljon. Paluumatkan jouduin melomaan samaa reittiä takaisin, joten viritin jo ennakkoon kamerani. Tällä kertaa pesällä olivat sekä uros että naaras jotka taas loikkasivat kömpelösti lentoon. Tapahtuma oli kuitenkin niin nopea, etten ehtinyt saada linnuista tarkkaa kuvaa.
Hotonpohjanoja jakaantuu kahteen pääuomaan, joista kumpikaan ei jatku montaa kilometria. Pääuomista lähtee lyhyitä sivu-uomia, joihin kannattaa tutustua jos uskaltaa lähteä tiheännäköisiin ja kapeisiin uomiin. Eräs uoma päättyi rehevän pellon laidalle.
Oma melontamatkani päättyi joen ylittävään pensastyppääseen, josta en ollut innostunut puskemaan läpi ilman raivaussahaa. Satelliittikuvia jälkeenpäin katsellessani huomasin, ettei melottavaa olisi juuri ollutkaan edessä vaikka lopetuskohdassa syvyyttä ja leveyttä olikin ollut varsin riittävästi. Paluumatka kohti Haurevettä alkoi.
[ratings]
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!