Ja taas mennään…
Joskus asiat ovat itsestäänselviä vasta jälkikäteen. Selkeitä merkkejä ei tajunnut, vaikka kokemuksen jälkeen kaikki oli arvattavissa. Tämä pätee Härkälänjokeen, josta ei löytynyt mitään tietoja ennen melontaa. Olimme haaveilleet tämän joen melonnasta jo useampia vuosia ja nyt siihen tuli sopiva ajankohta.
Tälle reitille haaveilen vieväni anoppini. Erittäin haastava ja täynnä esteitä. Tottumaton väsähtää nopeasti.
4,1 km
Kesäkuu
6h
Avaa tästä reittikartta
Härkälänjoki alkaa Salmijärveltä pienenä purona. Se kerää pelto-ojista lisää vettä uomaansa ennenkuin yhtyy isompaan Lepsämänjokeen. Sieltä matka jatkuu Vantaanjoen kautta Helsingin Vanhankaupunginlahdelle. Suunnittelimme melovamme lähes koko Härkälänjoen sekä osan matkaa Lepsämänjokea aina Lahnuksentielle asti. Pituutta melontareissulle tulisi yli 20 kilometriä. Jätimme kajakit reitin alkupäähän jä lähdimme viemään autoa Lahnuksentielle odottamaan päämäärään saapumista.
Meidän retkemme alkoi Härkälän kartanon läheltä Otalammentien sillalta, jossa käytimme joen viereisen maatilan piha-aluetta vesillelaskuun. Laskupaikka siltarumpuun oli jyrkkä ja ja ohdakkeinen. Se antoi varovaisesti vain osviittaa siitä mitä oli edessä. Huomasimme, ettei joessa ollut juurikaan vettä ja hylkäsimme pelastusliivit kajakin säilytyslokeroon. Ne olisivatkin olleet turhat, sillä joen keskisyvyys oli vain noin 30cm.
Melonnan alku sujui mielenkiintoisesti: pohjaa raapien ohitimme Härkälän kartanon. Kartanon alapuolella, joenvarrella oli vanha ja hylätty saunarakennus, johon tutustuimme. Suuressa saunassa oli pitkä rivi vaatehakasia ja tila on toiminut joskus suuren joukon saunottajana. Sittemmin sauna jätettiin rapistumaan ja viimeisimmästä saunomisesta lienee jo kymmeniä vuosia.
Melontareitin ensimmäinen ylitettävä este oli vähän matkan päässä oleva patorakennelma, jonka merkitys jäi epäselväksi. Se voinee ehkä liittyä saunaan. Se ei kuitenkaan ollut reissun viimeinen este, vaan patorakennelma vasta kertoi mitä edessä oli odotettavissa. Matalassa joessa kajakkien pohja käytännössä raapi pohjaa lähes koko melonnan ajan. Jos pohjakosketusta joen pohjaan ei ollut, niin silloin kajakkia raahattiin peltoja pitkin tai nostettiin joelle kaatuneitten puiden yli. Tätä raahausta, puuston raivausta ja puiden yli nosteluja tapahtui 30 metrin välein.
Matka eteni esteiden vuoksi hitaasti ja viimein 6 tunnin ”melonnan” jälkeen saavuimme Laurintielle ja pidimme tuumaustauon. Jäljellä olisi 20 kilometrin melonnasta vielä vähintään 16 kilometriä ja kumpaakin melojaa alkoi jo kyllästyttää koko melonta. Katsoimme kännykän kartasta melottua reittiä ja päätimme pitää alkuperäistä suunnitelmaa mahdottomana toteuttaa. Kartasta kävi myös ilmi, että aloituspisteessä olevalla autolle olisi vain 2,7 kilometrin matka, joten päätimme keskeyttää erä-jormailun. Jätimme kajakit ojan pientareelle ja lähdimme talsimaan avojaloin kohti autoa. Mikäs talsiessa, lämpöä riitti ja ilta-aurinko paistoi mukavasti.
Tämä reitti ohitti raskaudessaan Tuusulanjoen ryteikkömelonnan, jota olemme aiemmin pitäneet ohittamattonana. Tänne emme tule toiste…
Matka kiteytyy hyvin tässä videossa ja erityisesti videon loppupuolen kommentissa.
”Eihän täällä oo ees vettä!!!”
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!